Eteisen muutos ennen ja jälkeen


Kaupallinen yhteistyö Made in Finland Shop kanssa.

Tiedättekö kun kotoa löytyy aina joku paikka, johon vain tulee dumpattua kaikkenlaista tavaraa, jolle joko ei löydy mitään yhtä selkeää säilytyspaikkaa, tai sitten yksinkertaisesti ei jaksa viedä oikealle paikalle. Meillä eteisen lipaston päälle on aina lopulta alkanut kertyä kaikkea satunnaista roinaa. Tällä kertaa löytyi kaikkea aurinkorasvasta kukkaravinnepurkkiin.

Aloitin raivaamalla kaiken turhan tavaran pois, ja valitsin tasolle vain harkiten muutamia esineitä. Poikaystävä tykkää säilyttää avaimiaan yms. lipaston päällä, joten niille piti jättää pyöreä lasiastia edelleen säilytystä varten. Vähän harvemmin käytettävät tavarat kuten aurinkolasikotelot laitoin lipaston laatikkoon, jolloin ne ovat edelleen helposti saatavilla, mutta eivät jatkuvasti näkösällä.

Lipaston päälle kunniapaikalle pääsi Made in Finland Shopista saatu Kaverini designin Kuusikossa juliste. Made in Finland shop myy siis nimensä mukaisesti vain suomalaisia sisustustuotteita aina huonekaluista piensisustukseen. Valitsin julisteen, koska se sopii sisustukseen täydellisesti etenkin tulevaa talvea ja joulua ajatellen.

Sijoitin taulun lipaston toiseen reunaan, jotta asetelmasta ei tullut liian jäykkä. Sukulaistaiteilijan puusta veistetty pöllö sopi hienosti julisteen metsäteemaan, joten se jäi ehdottomasti esille. Koska tuikkukipot ja lasinen säilytysastia ovat todella matalia taulun korkeuteen nähden, pöllöteos tasapainottaa niiden korkeuseroa hyvin.

Pienellä järjetelyllä ja harkitulla esillepanolla saatiin muutamassa minuutissa paljon kauniimpi lopputulos, ja kotiin astuttaessa edessä ei ole heti ensimmäisenä sotkukasa. Tässäpä siis yksinkertainen sisustusvinkki kaikille. Raivaa kaikki ylimääräinen tavara piiloon, ja nosta esille vain ne, jotka haluat päästää oikeuksiinsa. Kun tavaraa on vähemmän, yksittäiset esineet pääsevät paremmin esille!

Instagramissani @empput on käynnissä tällä hetkellä arvonta, jossa voit voittaa tämän saman julisteen, mutta isommassa koossa eli 50x70cm. Arvonta päättyy 6.10.2018 klo 18:00 eli kipin kapin osallistumaan, jos et ole vielä osallistunut.

#eteisensisustus #madeinfinlandshop #suomalainendesign

  • Black Facebook Icon
  • Black Twitter Icon
  • Black Pinterest Icon
  • Black Instagram Icon
FOLLOW ME
SEARCH BY TAGS
No tags yet.
FEATURED POSTS
INSTAGRAM

1/9
ARCHIVE