Ulkotulisija mökille


Mökki on se paikka, jossa ulkona vietetään erityisen paljon aikaa. Nuotiopaikka on yksi mökkipihan keskeisimmistä paikoista. Tulipisteen ympärille keräännytään paistaan makkaraa ja vaahtokarkkeja tai ihan vaan hengaamaan. Kauas on tultu jo niistä ajoista, jolloin muutama kivi kerättiin ympyrän muotoon ja siihen ympärille aseteltiin pari pölkkyä istuimeksi ja nuotiopaikka oli siinä.

Järven rannassa olevan terassin kulmaan on laitettu metallinen ulkotakka.

Ulkotulipisteen miettiminen kannattaa aloittaa siitä mihin se tulisi. Olisiko terassi mahdollinen paikka vai jonnekin muualle piha alueelle. Perinteisen puun polttamisen lisäksi ulkotakka voi toimia esimerkiksi hiilillä tai bioetanolillakin.

Tulipaikkaa kun lähdetään miettimään tulee muistaa, ettei palavalle ja epätasaiselle alustalle missään nimessä kannata tulta laittaa. Sopiva turvaetäisyys tulesta on vähintään 1,5 metriä ulospäin ja taakse ja sivuille 75 senttimetriä, jos tulipisteessä on seinät. Ulkotakat ovat usein myös painavia, joten alustan täytyy kestää sen paino.

Kaikista helpoin tapa on sijoittaa tulipiste kivetylle alustalle, jolloin tuli ei pääse sieltä leviämään. Jos sen kuitenkin haluaa perustaa puiselle terassille, täytyy muistaa suojata tarvittava alue palamattomalla materiaalilla. Helppo tapa tähän on esimerkiksi metalli levy joka asennetaan laudoituksen päälle.


Takan suojaetäisyyttä on havainnollistettu piirroksen avulla. Turvaetäisyys takasta on 1,5 metriä ulospäin ja taakse ja sivuille 75 senttimetriä.

Modernin terassin reunaan on tehty muuri, jonka keskellä biotakka on. Takasta näkee läpi pihalle.

Bioetanolitakoissa on se hyvä puoli, että ne eivät savuta, koska bioetanoli muuttuu palaessaan vesihöyryksi ja hiilidioksidiksi. Tämän vuoksi se ei myöskään sotke paikkoja noella, joka mahdollistaa sen sijoittamisen melkein minne vaan. Siitä ei myöskään lentele kipinöitä, eikä se vaadi rakennuslupia. Tuli on myös helppo sytyttää ja sammuttaa vain nappia painamalla.

Tämä biotakka sopii täydellisesti moderniin ympäristöön. Valkoinen pinta myöskin pysyy valkoisena, kun tuli ei ole se perinteinen.

Valkoinen marmorinen biotakka käy hyvin terassin moderniin tyyliin.

Piipullisten mallien hyvä puoli on, että savu ei tule niin herkästi suoraan naamaan. Markkinoilta löytyy paljon valmiita piipullisia takkoja, mutta sellainen on tietysti mahdollista rakentaa myös itse.



Metallinen ulkotakka on siirrettävissä paikasta toiseen.

Tämän amerikkalaistyylisen takan ympärille mahtuu isompikin porukka, kun molemmille puolille on muurattu myös kiinteät istuimet. Kiviset istuimet kestävät säätä ja säilyvät erittäin hyvin, mutta miinus puolena onkin istuin mukavuus. Se on kuitenkin korjattavissa pehmustamalla tyynyillä.

Kivisten istuimien päälle onkin lisätty istuintyynyt sekä runsas kasa erilaisia pienempiä tyynyjä.



Romanttisen ulkotakan molemmille puolille on muurattu kiinteät istuimet.

Muuratulla istuimella piha myös rajautuu kivasti, kun selkänoja on korkea. Muuratuissa jutuissa kannattaa pitää mielessä se, ettei yleisilmeestä tule liian kolkko, jos kiveä on käytetty paljon. Kasveilla, puisilla huonekaluilla, tekstiileillä ja värien käytöllä saa tehtyä ympäristöstä lämpimämmän.


Pihakivistä rakennetun terassin kruunaa kivistä rakennettu pyöreä nuotiopiste jonka ympärillä on puoliympyrän muotoinen kiinteä istuin myöskin pihakivistä tehty.

Vanha kulunut lauta-aita luo sopivaa kontrastia muuten modernille nuotiopaikalle.

Moderni ilme terassille syntyy yksinkertaisesta betonista valetusta neliö nuotiopisteestä. Sen viereen on tehty betonista muuri, joka toimii istuimen selkänojana. Puusta on tehty istuintaso muuriin.

Terassi on rakennettu tulipisteen ympärille. Ruosteinen nuotioalusta sopii värinsä puolesta täydellisesti ulkosohvien puisiin pöytätasoihin. Tunnelma on harmoninen neutraalien väriensä ansiosta.

Modernin terassin keskelle on sijoitettu laakea tulipiste jonka ympärillä on harmaat ulkosohvat.

Moderni terassi ei kaipaa muuta kuin ison betonisen biotakan ja ympärille muutama lepakkotuoli istuimiksi.

Pyöreä yksinkertainen biotakka sopii modernille terassille.

Pihakivistä saa rakennettua helposti sopivan nuotiopaikan esimerkiksi nurmikentälle, kunhan muistaa tehdä pohjatyöt huolella, ettei kivet ole talven jälkeen ihan vinksin vonksin. Tunnelman kruunaa valosarjat alueen ympärille ripustettuna.

Pihakivistä on tehty nurmikolle ympyrä jonka keskelle on ladottu isommista kivistä nuotio.

Kun rakentaa puusta kannen nuotion päälle, siitä saa kätevästi pöydän käyttöön siksi ajaksi, kun ei halua polttaa siinä tulta. Loistava idea jokaiselle mökkeilijälle!

Nuotion päälle on tehty puinen kansi, jolloin nuotiopiste toimii myös pöytänä.

Mikäli peukalo on keskellä kämmentä, tai muuten vain laiskottaa, löytyy onneeksi myös valmiita tulipisteitä eri hintaluokista. Keräsin tähän muutamien eri valmistajien malleja, ja linkkiä klikkaamalla pääset näppärästi lukemaan niistä tarkempia tietoja.



Cook King ulkotulisija alkaen 79.90€

Landmann ulkotuli 249€

AK-47 Rondo ulkotakkaan lisävarusteena saatavilla grilli

toimii puulla ja hiilellä

450€

AK-47 Mangiafuco ulkotakka toimii puulla ja hiilellä

saatavilla valkoisena ja ruosteen värisenä

2390€

AK-47 ulkotakkaan voi varastoida polttopuut

2990€

Fire pit light ulkotakka

269€

Lähteet:

Kuvat:

https://backyardmastery.com/36-ideas-amazing-outdoor-lighting/

https://www.instagram.com/p/BPTAke7DUel/

http://bestofdiyideas.com/18-fire-pit-ideas-for-your-backyard/fire-pit-ideas-for-back-yard-seating-decoration/

https://www.thelilypadcottage.com/2014/04/diy-fire-pit-table-top.html

https://www.trendir.com/metal-fire-pit-designs-outdoor-settings/

http://classicallychicdesign.blogspot.com/search?updated-max=2012-03-01T06:11:00-08:00&max-results=7&start=16&by-date=false

https://www.divesanddollar.com/offset-patio-umbrella-lowes/

http://greatbackyardideas.com/amazing-ideas-small-backyard-landscaping/

#mökki #ulkotulisija #tulipaikkaulos #tulipisteulos #ulkotakka #terassitakka #terassinsisustus #biotakka #bioetanoli #modernityyli #romanttinentyyli #mökinsisustus #rakentaminen #rakennusmääräykset

  • Black Facebook Icon
  • Black Twitter Icon
  • Black Pinterest Icon
  • Black Instagram Icon
FOLLOW ME
SEARCH BY TAGS
No tags yet.
FEATURED POSTS
INSTAGRAM

press to zoom

press to zoom

press to zoom

press to zoom
1/9
ARCHIVE