5 askelta upeaan parvekkeeseen

May 23, 2018

 

Parveke on tila siinä missä asunnon sisäpuoleisetkin huoneet ja tämän vuoksi sisustusta miettiessä ei kannata liikaa takertua siihen, miltä sen tulisi näyttää koska onhan se ulkotila. Toki sääolosuhteet tekee aivan omalaisensa haasteet sisustamisen kannalta, mutta voit silti sisustaa sen aivan samaan tyyliin mitä sisätilatkin. Materiaaleissa vain täytyy huomioida, että ne kestävät suomen vaihtelevaa kesää.  Tuo oma sisustustyylisi sisältä ulos ja hanki kalusteet sen mukaan. 

 

MATOT

 

Helppo tapa tuoda nopeasti kodikkaampi tunnelma on sijoittaa parvekkeelle matto. Sillä saa myös  ruman lattian piiloon pienelläkin budjetilla. Mattoa valitessa kannattaa ottaa sellainen yksilö, joka kestää sadetta ja aurinkoa. Ulos sijoitettavia mattoja myydään nykyään jokaisessa sisustusliikkeessä entistä enemmän.

 

 

SEINÄT KÄYTTÖÖN

 

Usein parvekkeiden suurin ongelma on tilan puute. Se on kuitenkin ratkaistavissa, kun sijoittaa oikeat jutut oikeaan paikkaan. Parvekkeissa yleensä korkeutta riittää, joten ota seinät ja katto hyötykäyttöön! Jos lattiatilaa ei paljoa ole esimerkiksi kukkaruukuille, ripusta niitä katosta roikkumaan näyttäväksi ryhmäksi. Kannattaa muistaa, että amppeleihin voi istuttaa muitakin kuin vain riippuvia amppelikasveja. 

 

Mikäli asut vuokra-asunnossa tai et muuten vaan halua alkaa porailla reikiä ulkoseinään, hanki esimerkiksi lattialle laitettava kukkalaatikko, johon on kiinnitetty iso ritilikkö. Sijoitat tämän seinää vasten ja saat aivan uuden ulottuvuuden sisustukseen. Tähän voit sitten kiinnittää vapaasti kukkaruukkuja, hyllyjä ja mitä tahansa sisustusesineitä. 

 

 

Mikäli parvekkeella ei ole tilaa isolle ruokaryhmälle, hanki kaiteeseen tai seinään kiinnitettävä pöytälevy. Kun vielä tuolitkin mahtuvat pöydän alle, ei tilaa vaadita kovinkaan paljoa ja ruokailuryhmä on valmis.

 

 

KASVIT

 

Yhdistele eri kokoisia ja näköisiä kasveja toisiinsa. Voit valita erivärisiä ruukkuja tai ottaa jonkun tietyn värin minkä pohjalta ruukut valitsee. Mikäli et ole värien ystävä, hyödynnä kasvien lehtien muotoa ja valitse kasveja joiden lehtien koossa ja muodossa on vaihtelua. Ota muutamaa eri harmaan ja valkoisen sävyä ja leikittele sen sijaan ruukkujen tekstuurilla ja muodoilla. Betoninen harmaa ruukku näyttää upealta kiiltävän valkoisen rinnalla ja valkoisia ruukkuja löytyy loputtomasti eri materiaaleista ja eri pintakuvioilla. Näin saat vaihtelevuutta.

 

 

VERHOT

 

Me suomalaiset kaipaamme yksityisyyttä ja parveke vilkkaan kadun varrella voi olla kaukana siitä. Mikä sitten sisätiloissa on se ensimmäinen asia, kun halutaan piiloutua naapureilta. No verhot tietysti. Ulos on saatavilla myös aivan erityisiä verhoja jotka ovat UV-suojattuja ja kestävät haalistumatta ja homehtumatta. Niillä saa myös heti kotoisampaa fiilistä aikaan.  Verhot myös suojaavat auringon pahimmalta porotukselta.

 

 

 

 

Lasittamattomalle parvekkeelle verhot eivät ehkä ole se kaikista helpoin ratkaisu, mutta onneeksi näkösuojaa voi saada myös muulla tavoin. Omalle parvekkeelleni sijoitin kukkalaatikot köynnöskasville tuomaan hieman yksityisyyttä. Halusin kiinnitystavasta mahdollisimman huomaamattoman, jotta laatikot pääsisivät oikeuksiinsa, joten päätin sitoa narusta lenkit joihin laatikot pujotin. Tökkäsin multaan Ikeasta hankitut ritilät joita pitkin kasvit pääsevät nousemaan.

Kesän mittaan kasvien olisi tarkoitus kasvaa vihreäksi seinämäksi vaaleanpunaisilla kukilla ja kovassa vauhdissa ne jo ovatkin. Ne suojaavat kivasti, mutta päästävät myös valon lävitseen eikä vaikutelma ole liian umpinainen. 

 

 

VALAISTUS

 

Parvekkeen valaistusta ei useinkaan ihmisillä tule mietittyä etenkään kesäisin, mutta se on loistava ja helppo tapa tuoda tunnelmaa iltoihin. Käytä hyväksi lyhtyjä, kynttilöitä ja valosarjoja. Ripusta valot parvekkeen ylle roikkumaan ja laita lattialle muutama lyhty. Aurinkokennolla toimivat valaisimet ovat helppoja siinä mielessä, että ne eivät kuluta lainkaan energiaa. Markkinoilla on erilaisten ripustettavien valosarjojen lisäksi esimerkiksi lyhtyjä ja mitä mielikuvituksellisempien näköisiä valaisimia, jotka toimivat aurinkoenergialla. 

 

 

 

 

Kuvat: Pinterestin kautta

www.mojewlasne.pl

www.domino.com

www.lovelyving.com

www.instagram.com/p/BEQ96nSoYDW/

www.thekitchn.com

www.lcswingbeds.com

http://kulunkadeco.blogspot.fi

www.margriet.nl/

Oma kuva

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

  • Black Facebook Icon
  • Black Twitter Icon
  • Black Pinterest Icon
  • Black Instagram Icon
FOLLOW ME
SEARCH BY TAGS