Hauska sisustus lapsen huoneeseen


Lasten huoneiden sisustuksia on kiva katsella, koska niissä ihmiset uskaltavat usein irroitella. Toisaalta taas osa on sitä mieltä, että onko nyt järkeä panostaa lapsen huoneeseen. Kohta se on jo isompi ja haluaa joitain hieman aikuismaisempaa. Mutta mietitäänpä hetki. Jos lapsi saa vaikkapa muutaman vuoden vanhana huoneen, hän todennäköisesti pitää siitä johonkin 10 vuoden ikään asti ainakin. Tätä kun miettii niin on siinä aika monta vuotta leikittävänä omassa huoneessa ennen teini ikää. Aina ei kuitenkaan ole pakko sitä prinsessa kuvioista tapettia seinään laittaa, hillitymmilläkin valinnoilla voi toteuttaa unelmien huoneen, niin että lapsi pitää siitä pitkään. Jossain vaiheessa haluaisin ehdottomasti päästä suunnitelemaan jollekin pienelle leikkijälle unelmien huoneen ja päästä toteuttamaan niitä juttuja, joita itse olisin lapsena halunnut.

Lapsen huoneessa on pieni värikäs tiipii sekä iso matto jolla on hyvä leikkiä. Seinän viereen on laitetu laatikosto mihin leluja saa talteen. Seinälle on maalattu vuoristo kuvio ja se sopii täydellisesti huoneen muuhun tyyliin.

Suurin ongelma lasten huoneissa on yleensä säilytystilan puute. Lelut ovat aina ympäri lattioita, kun tavaroille ei löydy selkeää omaa paikkaa. Kun miettii minkä verran kaappitilaa esimerkiksi hankkisi, kannattaa panostaa siihen enemmän kuin aluksi tuntuukaan. Tavaran määrä kun tuppaa lisääntymään väistämättä, ja kohta ollaan taas saman ongelman äärellä. Jos tilaa on, niin laita koko seinän mitalta laatikostoa. Et varmasti tule jälkeenpäin pettymään.

Yllä olevan kuvan seinämaalaus luo kivan tunnelman koko huoneeseen olematta kuitenkaan ällö lapsellinen. Kuvan tyylinen maalaus on helppo toteuttaa itse. Rajaat vaan maalattavat alueet maalarinteipillä ja käytät vaikka kahta eri sävyä niin saat lisää vaihtelevuutta kuvioon. Tämän tyylisistä seinämaalauksista löytyy Pinterestistä loputtomasti kuvia, mistä ottaa mallia.

Ikean Halla sarjan osista on koottu iso kaapisto leujen säilytykseen.

Sängyn alus on loistava paikka käyttää hyödyksi, jos tilaa ei huoneesta paljoa löydy. Markkinoilta löytyy paljon sänkyjä, joissa on valmiina laatikosto alla, mutta kädentaitoinen ihminen varmasti osaa toteuttaa helposti sellaisen myös itse.

Sängyn alla on kaapit, joissa voidaan säilyttää tavaroita katseilta piilossa. Tilaa säästyy huoneessa huomattavasti.

Perinteisen kirjahyllyn sijaan kokonainen kirjaseinä olisi aivan loistava idea pienille lukijoille. Lapsi kun yleensä haluaa valita kirjan sen kannen perusteella ja kun kirjojen kannet on näkyvillä, on helpompi valita seuraava iltasatu, kun ei tarvitse repiä vuorotellen kirjoja hyllystä ja miettiä mikä olisikaan paras kirja tällä kertaa. Kirjaseinä toimii myös näyttävänä sisustuselementtinä huoneessa ja kirjat voisi järjestää vaikkapa värijärjestykseen.

Huoneen nurkkaan on kahdelle sseinälle rakennettu kirjateline, joka yltää ovien yläosan korkeudelle asti. Kirjat pysyvä järjestykessä ja toimivat sisustuselementtinä.

Useammasta tauluhyllystä saa rakennettua kirjaseinän, kun sijoittaa niitä päällekäin. Tauluhyllyjä löytyy oikeastaan jokaisesta huonekalu liikkeestä eivätkä ne maksa paljoa.

Lapselle on tehty lukunurkkaus kiinnittämällä seinälle neljä tauluhyllyä ja laitettu niihin kirjoja. Hyllyjen alle on tehty löhöily paikka.

Itse muistan, että tykkäsin piirtää lapsena paljon, mutta usein piirustukset lensivät nopesti roskiin, kun ei niille ollut mitään paikkaa mihin laittaa. Välillä oli satunnaisia piirustuksia lyöty sinitarralla seinään, mutta ei sen kummempaa. Hieno idea olisikin laittaa yksi tai useampia naruja seinälle, mihin lapsi itse voi piirustuksiaan ripustaa mini pyykkipojilla roikkumaan.

Seinälle on kiinnitetty naruja joihin piirustukset saa roikkumaan.

Muistan kuinka lapsena halusin oman leikki kaupan. Olin nähnyt Kotivinkissä kuvan hienosta leikkikaupasta ja päätin, että minähän rakennan sitten kaupan itse kun en sitä muuten saanut. Ei ollut muuten ensimmäinen kerta kun pikku Emppu haki varastosta lautoja ja päätti rakentaa itse. Muistan esimerkiksi kuinka sahasin laudasta miekkaa viikon ajan, että sain kaverin synttäri naamiaisiin merirosvo asun, mutta se onkin sitten tarina erikseen.

Ikean Kallax hyllystä on rakennettu leikkikauppa pienelle lapselle kiinnittämällä siihen kiinni markiisikangas.

Tässä onkin yksinkertainen idea vanhemmille, kun lapsi alkaa vinkua leikki kauppaa. Ikean muutaman euron Kallax on käännetty poikittain maahan ja siihen markiisiteline pystyyn ja kauppa on valmis. Sitten vain tyhjiä maitopurkkeja keräämään myytäväksi.

Sängyn alus laatikon päällä voi leikkiä ja leikin jälkeen lelut laittaa laatikkoon.

Junanrata leikeissä ongelmana on yleensä se, että radalla haluttaisin leikkiä pidempään kuin kerran. Junanrata tehdään keskelle lattiaa ja pikkusisko käy rikkomassa sen heti kun silmä välttää, tai sitten äiti tulee ja sanoo että nyt siivotaan lattia leluista. Tällainen pyörillä oleva laatikko olisi aivan mahtava tähän tarkoitukseen. Kun leikki loppuu, palikat saa vetäistyä laatikon sisään nopeasti, tai jos leikkiä halutaan vielä jatkaa myöhemmin, se on helppo työntää sängyn alle turvaan.

Pojan huoneessa on köysitikkaat ja riippumis köysi kiinnitetty kattopalkkeihin. Kattopalkkien väliin on vedetty verkko, jonka päälle voi kiivetä löhöilemään.

Lapsista kaikki roikkuminen on tavattoman hauskaa ja mikäs sen kivempaa olisikaan kuin sisäkeinu tai köysitikkaat. Kun lapsi on vanhempi, eikä ole kiinnostunut enää temppuilusta tilalle voi ripustaa vaikka riipputuolin. Ylemmän kuvan takaosassa näkyy myös tyylikäs maali pikku jalkapalloilijalle, joka on tehty penkistä itse. Maali toimii siis myös istuimena! Puinen maali kestää myös todennäköisesti paljon paremmin, mitä jokin kaupan vastaava muovinen ja on myöskin tyylikkäämpi.

Parvisängyn viereen on sijoitettu kiipeilyseinä ja puolapuut. Lattian leikkimisalue on rajattu sinisellä kokolattia matolla joka pehmentää lattiaa ja sopii seinän väreihin.

Tämä pienen lapsen unelmasänky kiipeilyseinineen kävisi varmasti jokaiselle pikku apinoijalle.

Lapsen kerrossängyn sivuseinässä on kiipeilyseinä.

Paksulle vanerille on helppo kiinnittä kiipeilyotteet ja vanerilevy sitten kiinnittään haluamaansa tukevaan paikkaan jossa lapset voivat kiivetä.

Kuvat: Pinterest

#lastenhuone #sisustus #lastensisustus #kiipeilyseinä #keinu #parvisänky #seinämaalaus #kirjaseinä #leikkikauppa #maja

  • Black Facebook Icon
  • Black Twitter Icon
  • Black Pinterest Icon
  • Black Instagram Icon
FOLLOW ME
SEARCH BY TAGS
No tags yet.
FEATURED POSTS
INSTAGRAM

press to zoom

press to zoom

press to zoom

press to zoom
1/9
ARCHIVE