Ideoita keittiöön

September 26, 2017

 Muutamilla pikku kikoilla voi saada keittiöstä toimivamman ja mielenkiintoisemman. Keräsin muutamia ideoita keittiöön. Kuvat puhukoot puolestaan.

 

 

Jos vain kaappitila antaa periksi, kannattaa harkita keittiön seinään ikkunaa. Tiskaaminenkin on mukavampaa, jos samalla näkee ulos, luonnonvaloa unohtamatta.

Ikkunan voi toki sijoittaa myös keittiön välitilaan, jolloin se ei vie yhtään kaappitilaa.

 

 

 

Usein keittiössä leikkuulauta on heitetty johonkin kaappiin sijaintia enemmän miettimättä. Nerokkain paikka olisi missäs muuallakaan kuin biojäteastian päällä! Leikkuulautaan vain reikä, niin leivän muruset ynnä muut saa kätevästi roskiin.

 

 

Tällä hetkellä ihmiset haluavat mahdollisimman selkeälinjaisia keittiöitä ja kaikki ylimääräinen halutaan piilottaa. Porrastetut yläkaapit ovat muodissa.  Kaapit laitetaan kahteen tasoon ja alempi kaappi on kapeampi, jolloin seinään saadaan vaihtelevuutta, varsinkin jos kaappeihin valitaan eri väri. Muutama vuosi sitten isot näyttävät liesituulettimet olivat muodissa, mutta nykyään liesituuletin halutaan saada piiloon. Tähän on monia vaihtoehtoja joista yksi on integroida tuuletin yläkaappiin, kuten ylemmässä kuvassa onkin tehty.

 

 

Aamiaiskaappi on myös asia, minkä useat haluavat keittiöihinsä. Se kätkee kätevästi sisäänsä kahvinkeittimet ja muut laitteet, mitä ei haluta pitää näkösällä keittiössä. Kun kaapinovet liukuvat kätevästi seinän sisään, ne eivät myöskään häiritse. Kaapinovet vain kiinni ja keittiössä vallitseva kaaos on piilotettu, kun odottamattomia vieraita saapuu kotiin.

 

 

Tätä ideaa voit toki hyödyntää myös pienemmässä mittakaavassa. Keittiö näyttää huomattavasti siistimmältä, kun leivänpaahtimet ja blenderit saa piilotettua katseilta oven taakse. Kannattaa muistaa asennuttaa pistorasia kaapin sisään, niin sähkölaitteiden johtoja ei tarvitse alkaa pujotteleen minnekään kauemmas.

 

 

Hauska idea keittiöön on myös rakentaa saarekkeen etureunaan oma syvennyksensä yrttejä ja maustepurkkeja varten. Näin yrttejä pystyy kätevästi napsimaan ruuan sekaan, ja ne toimivat myös loistavana sisustuselementtinä tuoden samalla elävyyttä tilaan.

 

 

Usein koko asuuntoon laitetaan samanlainen lattia joka paikkaan eikä tule mieleenkään, että lattiakin voi olla mielenkiintoinen yksityiskohta. Vaihtoehtoja onkin loputtomasti, kun vain osaa etsiä.

 

 

 

Kuvat:Pinterest

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

  • Black Facebook Icon
  • Black Twitter Icon
  • Black Pinterest Icon
  • Black Instagram Icon
FOLLOW ME
SEARCH BY TAGS